Rovaniemen taidemuseo 20.12.2022

Taidemuseossa alkaa peruskorjaus vuonna 2024

Vuodesta 1986 palvellut vanha osa remontoidaan vastaamaan nykypäivän tarpeita

Rovaniemen taidemuseon ns. vanha osa peruskorjataan vuonna 2024. Taidemuseo avattiin vanhan postiautovarikon Lapinkävijäntien puoleisen siiven pohjoispäätyyn vuonna 1986. Taidemuseo on toiminut nyt näissä tiloissa 36 vuotta.

Kulttuuritalo Korundi avattiin vuonna 2011, jolloin taidemuseo sai lisää näyttelytilaa, toimistotiloja ja taidevaraston. Samalla Lapin Kamariorkesteri sai uudet tilat Kulttuuritalo Korundista. Taidemuseon ns. vanha osa ei ollut mukana tässä saneerauksessa.

Taidemuseon tilat omistaa Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy, ja Rovaniemen kaupunki on tiloissa vuokrasopimuksella. Taidemuseon vanhan puolen tiloissa on tehty Rovaseudun markkinakiinteistöt Oy:n puolesta kuntotarkastus 2021 ja sen perusteella aloitetaan tilojen peruskorjaus 2023. Peruskorjaus on välttämätöntä toteuttaa jotta tila täyttää jatkossakin näyttelytilavaatimukset. Vanhan puolen lisäksi on ilmennyt tarve korjata museon aulatilaa sisäänkäynnin, asiakaspalvelupisteen ja kaupan osalta. Alustava arvioitu peruskorjauskustannus sisältäen vanhan puolen tilat sekä taidemuseon aulatilat on 2,2  miljoonaa euroa.

Toiminta Korundissa jatkuu normaalisti remontista huolimatta. Puolet taidemuseon näyttelytiloista suljetaan, mutta muutoin remontti ei vaikuta Korundin toimintaan.