Kulttuuritalo Korundi
Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen
Kari Tapion syntymästä tuli kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetty kiertue on ollut niin suosittu, että se saa jatkoa huhti-toukokuussa ympäri Suomen. Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen -juhlakonserttikiertue jatkuu 8.4. Kokkolasta ja etenee yli kymmenelle paikkakunnalle.
Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana.
Kulttuuritalo Korundissa esiintyvät Marita Taavitsainen, Teemu Roivainen, Kari Vepsä, Eikka Eronen, Juse Venäläinen ja Joona Jalkanen. Esiintyjiä säestää Hänen Juhlaorkesterinsa Jani Jalkasen johdolla.
- On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konsertin järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen. – Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.
Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen (22.11.1945 Suonenjoki - 7.12.2010 Espoo) sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003 sekä viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.
Liput:
- 47,50€, sis. palvelumaksu
Järjestäjä: Tuotantoyhtiö J. Jalkanen Oy
Tilaa väliaikatarjoilut ennakkoon verkkokaupasta viimeistään 24h ennen konserttia, niin pääset nauttimaan rennosta väliajasta ilman jonottamista. Kahvila avautuu tuntia ennen konserttia ja palvelee myös väliajalla.