Kulttuuritalo Korundi
Lapin sotilassoittokunta - Viimeinen romantikko
Viimeinen romantikko -konsertin säveltäjät kuuluvat siihen taiteilijoiden harvinaiseen joukkoon, joiden teokset ovat sekä yleisön rakastamia että kriitikoiden ylistämiä. Konsertin aloittaa kansanmelodioita ja nykymusiikkia oivaltavasti yhdistäneen yhdysvaltalaisen Aaron Coplandin teos Fanfare for the Common Man. Vaskipuhallinten ja lyömäsoitinten voimallinen yhteissointi ja jylhä melodia ovat tehneet Coplandin teoksesta yhden tunnetuimmista 1900-luvulla sävelletyistä kappaleista. Einojuhani Rautavaaran nuoruuden teos A Requiem in Our Time voitti Thor Johnson Brass Composition Competition –sävellyskilpailun vuonna 1954. Kappale on vakiintunut konserttiohjelmien klassikoksi sekä Suomessa että ulkomailla ja edustaa konsertissa suomalaisen puhallinorkesterimusiikin parhaimmistoa. Ensimmäisen puoliajan päättää englantilaisen säveltäjäkapellimestari Ruth Gippsin Wind Sinfonietta. Teos on kokeneen säveltäjäkapellimestarin taidonnäyte puhallinyhtyeen käsittelystä ja sinfonisen muodon hallinnasta.
Toinen puoliaika alkaa saksalaisen Felix Mendelssohnin Notturno op. 24 -teoksella. Kappaleen auvoiset ja raukeat ensitahdit vaihtuvat varoittamatta railakkaan nopeatempoiseen ilonpitoon. Mendelssohnin vastakohtaisuuksien välisen jännitteen varaan rakennettu teos on yksi musiikin historian tunnetuimmista sävellyksistä puhallinorkesterille. Ruth Gippsin illan toisen teoksen, Seascapen, kerrotaan saaneen innoituksensa säveltäjän työmatkasta Broadstairsin kaupunkiin. Gipps vietti iltansa kaupungin kuuluisilla hiekkarannoilla kuunnellen ympäröivää luontoa. Työmatkan aikana riehuneiden myrskyjen voimallinen pauhu teki Gippsiin lähtemättömän vaikutuksen.
Konsertin pääteos on unkarilaisen Frigyes Hidaksen Fagottikonsertto. Hidas on kutsunut itseään Unkarin viimeiseksi romanttiseksi säveltäjäksi. Hänet tunnetaan pitkästä ja tuotteliaasta säveltäjänurastaan, jonka erityisiä ansioita ovat useat menestystä niittäneet sävellykset puhallinorkesterille. Fagottikonserton solistiksi saapuu Frigyes Hidaksen maanmies Áron Mojzer, joka toimii Lapin kamariorkesterin fagotin äänenjohtajana ja on esiintynyt solistina muun muassa Radion Sinfoniaorkesterin, Sinfonietta Rigan ja Sibelius-Akatemian kamariorkesterin kanssa. Konsertin johtaa Lapin sotilassoittokunnan kapellimestari, musiikkiyliluutnantti Ilkka Aunu.
Solisti Áron Mojzer, fagotti
Kapellimestari Ilkka Aunu
Liput (sis. palvelumaksun):
- Peruslippu 20€
- Eläkeläinen/varusmies/työtön 15€
- lapset 5-17v. 10€
Kesto n. 1h 30min, sis. väliajan.
Järjestäjä: Lapin sotilassoittokunta
LIPUT TULOSSA MYYNTIIN.