Lapin kamariorkesteri 12.12.2022
Pianisti Iiro Rantala on yksi kauden odotetuista vieraista. Kuva Jari Kivelä.

Lapin kamariorkesterin kevät soi Italiaa ja huippuvierailuja!

Lapin kamariorkesterin kevät jatkaa juhlavuoden näyttävää linjaa ja tarjoilee yleisöille Rovaniemellä kaikkiaan 15 iltakonserttia, joista lähes kaikki uusitaan myös muualla Lapin alueella. Kevään aikana soivat lisäksi omat viikkonsa niin kylä-, koululais- kuin laitoskonserttejakin.

Kevään epävirallinen teema on Italia, joka soi usean konsertin teoksissa ja vierailijoiden toiveohjelmistoissa. Heti tammikuussa vieraisille saapuva jazzpianistilegenda Iiro Rantala kantaesittää (26. & 27.1.) teoksensa Veneziana, joka kertoo Venetsian värikkäästä historiasta merkkihenkilöineen. Teoksen aikana visiteerataan mm. säveltäjä Claudio Monteverdin työhuoneessa, kun hän keksi oopperan. Antonio Vivaldi taas pohtii Vuodenaikoja säveltäessään, minkälainen talvi mahtaa olla mystisessä Suomessa?

Muita kantaesityksiä kuullaan kevään aikana peräti neljä! Tehosekoitin-yhtyeestä tunnetun Matti Mikkolan ja sotilasmuusikko Tommi Suutarisen yhteistyössä säveltämä Tunturipapukaija kuullaan konserteissa helmikuussa, säveltäjä-laulaja-pianisti Anna-Mari Kähärän uusi teos konserteissa 1. ja 2.6. sekä orkesterille läheisen Outi Tarkiaisen uusi teos Polar Pearls, konsertto kamariorkesterille, niin ikään kesäkuun alun konserteissa.

Muita suomalaisia säveltäjiä kevään ohjelmistossa ovat Kalevi AhoKaija SaariahoLotta Wennäkoski sekä orkesterin päävierailijana aloittava, myös pianistina tunnettu Olli Mustonen. Orkesterikonserttien ohella Mustosen osaamisesta saadaan nauttia huhtikuussa alkavassa pianoresitaalisarjassa, jossa taitelija esittää seuraavien vuosien aikana kaikki Beethovenin pianosonaatit.

Muita huippuvierailuja ovat maailmankuulun mezzosopraano Anne Sofie von Otterin konsertit helmikuussa, viulistitähti Ilya Gringoltsin ja kapellimestari Clemens Schuldtin vierailut huhtikuussa, virolaisen kapellimestari Olari Eltsin vierailu huhtikuun lopussa, brittiläisen oboevirtuoosi Nicholas Danielin odotettu paluu toukokuussa sekä suomalaisen barokkispesialisti Kreeta-Maria Kentalan ensivierailu helmikuussa.

Orkesterin omat taitajat ovat valokeilassa useissakin konserteissa ja solistisia osuuksia kuullaan niin Heli HaapalaltaSara HakasteeltaPekka NiskaseltaAbel Puustiselta kuin Heidi Rahkoselta. Myös orkesterin pidetty ex-käyrätorvisti Ilkka Puputti levyttää ja esiintyy orkesterin kanssa kevään aikana.

Katso kauden ohjelma- ja aikataulut tästä linkistä!  

Kevätkauden liput ovat mynnissä seuraavasti:
ma 12.12. alkaen kausikortit
ma 19.12. alkaen yksittäiset liput ja pienemmän sarjaliput 

Myynti:
Ticketmaster.fi
Korundi, Lapinkävijäntie 4, Rovaniemi
Osviitta palvelupiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Lisätiedot:
Intendentti Inka Puhakka
etunimi.sukunimi (at) rovaniemi.fi