Lapin kamariorkesteri 11.11.2022
John Storgårds, kuva Arto Liiti.

Pentti Kaiteran tunnustuspalkinto kapellimestari John Storgårdsille!

Pentti Kaiteran rahasto on myöntänyt vuoden 2022 tunnustuspalkintonsa. Tällä kertaa palkinnon saavat viulisti, kapellimestari John Storgårds sekä tanssitaiteilija, ohjaaja Pirjo Yli-Maunula. Vuoden 2022 Kaitera- palkinto jaetaan Oulun yliopistogaalassa 11.11.2022.

Rahasto halusi tänä vuonna palkita henkilöitä tai yhteisöjä taiteen ja kulttuurin saralta. Rahaston tarkoitus on
antaa tunnustusta heille, jotka edistävät Pohjois-Suomen taloudellista tai henkistä hyvinvointia. Oulussa toimivan
Flow Productionsin taiteellinen johtaja Pirjo Yli-Maunula on tehnyt tinkimätöntä työtä esittävän taiteen alalla jo
vuosikymmenten ajan samoin kuin Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana Rovaniemellä toimiva John
Storgårds musiikin saralla.

”Molemmat palkinnonsaajat ovat tehneet pitkäjänteistä ja tinkimätöntä työtä pohjoisessa Suomessa. He ovat
oman merkittävän luovan työnsä lisäksi nostaneet esille muita pohjoisia taiteilijoita ja luoneet organisaatioita ja
rakenteita, jotka mahdollistavat toisaalta esittävän taiteen tekemisen nyt ja tulevaisuudessa, ja toisaalta taiteen
tuomisen lähemmäksi ihmisiä suurella alueella. Kaitera-palkinto annetaan heille tästä suurenmoisesta työstä,”
Pentti Kaiteran rahaston hallituksen puheenjohtaja Katri Ervamaa sanoo.

John Storgårds on laajan ja tunnustetun uran tehnyt muusikko, säveltäjä ja kapellimestari. Hän on toiminut Lapin
kamariorkesterin taiteellisena johtajana vuodesta 1996 ja tehnyt myös kansainvälistä uraa muun muassa
johtamalla useita ulkomaisia orkestereita, mm. BBC Philharmonic Orchestran ja kanadalaisen National Arts
Centre Orchestra Ottawan päävierailijana. Storgårdsin johdolla Lapin kamariorkesteri on saavuttanut vahvan
maineen, joka tunnetaan niin Pohjois-Suomessa kuin koko maassa sekä kansainvälisesti.

”Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto on hieno tunnustus ansaitusti arvostetulta taholta, joka selvästi
huolellisesti harkitsee valintojaan. On kunnia olla muiden, edellisten palkinnonsaajien joukossa, kuin myös
tämän vuoden toisen palkinnonsaajan seurassa,” John Storgårds sanoo.

Pentti Kaiteran rahasto myöntää Kaitera-tunnustuspalkintonsa kahden vuoden välein. Joka toinen kerta
palkitsemisvuorossa on Oulun yliopiston tutkija tai tutkimusryhmä, jolloin palkinto annetaan merkittävästä
tutkimustyöstä. Aikaisempia palkittuja ovat esimerkiksi Domestication in Action -hanke, Polar Bear Pitching, sekä
professori Matti Latva-aho.

Lue lisää: http//penttikaitera.fi/

Lisätietoja:
Katri Ervamaa
kervamaa@umich.edu