Iida Mojzer
I Viulu, II konserttimestari
Iida Mojzer on opiskellut Lontoon Royal College of Music:ssa (RCM) Stanbridge Drake Brockman -stipendiaattina Jan Repkon ja Daniel Rowlandin johdolla valmistuen vuonna 2019 musiikin kandidaatiksi korkeimmin mahdollisin arvosanoin. Hänen aikaisempina opettajinaan ovat toimineet mm. Prof. Michael Frischenschlager Wienin musiikki- ja taidekorkeakoulussa ja Minna Pensola Sibelius-Akatemialla. Sittemmin Iida on tehnyt paluumuuton Suomeen ja tällä hetkellä hän suorittaa maisterin opintojaan Sibelius-Akatemiassa Tero Latvalan johdolla.
Iida on esiintynyt aktiivisesti ympäri Eurooppaa eri festivaaleilla niin solistina, kuin orkesteri-ja kamarimuusikkonakin. Hän on toiminut konserttimestarina RCM:n ja Sibelius Akatemian eri orkestereissa, sekä työskennellyt useissa ammattiorkestereissa niin Suomessa, kuin Englannissakin. Syksyllä 2020 Iida voitti II konserttimestarin koesoiton Lapin kamariorkesterista. Lisäksi Iida on konsertoinut ahkerasti jousikvartettinsa kanssa eri puolilla Iso-Britanniaa, sekä debytoinut mm. maineikkaassa Lontoon Wigmore Hall:ssa.
Iida on osallistunut mm. Zakhar Bronin, Latica Honda-Rosenbergin ja Sergey Malovin mestarikursseille. Hänelle tärkeitä oppaita kamarimusiikin saralla ovat olleet Marko Ylönen, Paavo Pohjola ja Melissa Phelps.