26.3.2025
19.00-20.00

Kulttuuritalo Korundi, Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi

Kulttuuritalo Korundi

EINI -Mun Vuosi

Eini, Suomen ainoa ja oikea diskokuningatar, julkaisi debyyttinsä Yes sir, alkaa polttaa vain 17-vuotiaana. Pitkästä urastaan huolimatta artistin vauhti ei ole hidastumassa, vaan hän jatkaa uraansa entistäkin upeampana uuden musiikin siivittämänä. Artistin tulevan 16. studioalbumin ensimmäinen, joulukuussa 2024 julkaistu single Mun vuosi, enteili vuoden olevan "Einin vuosi", mistä todisteena oli mm. artistin uran ensimmäinen Emma Gaala -ehdokkuus. 

Helmikuussa 2024 julkaistun Sun vuoro olla vapaa -singlen voimaantumisen teemaa jatkaa Tää kaikki ois voinut olla sun -single ,joka julkaistiin 2024. 26.4 .

Einin on suuresti iloinne kun yleisö on ottanut uudet kappaleet omikseen .

On ollut ilo huomata kuinka yleisö laulaa mukana täysillä uutta tuotantoa. Keikat ovat olleet kerrassaan riehakkaita ja uutta yleisöä on tullut paljon lisää. Mun vuosi -kevätkiertueen keikoista suurin osa on ollut loppuunmyytyjä”, Eini kertoo. 

Mun Vuosi -kiertue jatkuu syksyn 2024 . Konserttisaleissa saadaan kuulla nostalgiset -sekä uusimmat hitit . Eini nähdään `Vain elämää-ohjelmassa . Jaksot alkavat syyskuun 6.ja kestävät joulukuun puoleen väliin asti .

Einin tulevan albumin tuotannosta vastaa hittituottaja Jonas Olsson, joka palkittiin vuoden 2023 Emma Gaalassa Vuoden tuottajana sekä musiikintekijänä. Einin vuonna 2023 julkaistu 

Pimeän jälkeen -albumi on kerännyt Spotifyssa reilut 4 miljoonaa streamia, ja albumin singlet ovat soineet Suomipopilla, Iskelmällä, Aito Iskelmällä sekä Radio Suomessa. Einin viimeisimmät, myöhemmin julkaistavan albumin singlet Mun vuosi, ja Sun vuoro olla vapaa ovat soineet radiossa yhteensä yli 4000 kertaa. Alkuvuodesta julkaistu Mun Vuosi single nousi parhaimmillaan Suomen virallisen radiolistan sijalle 25.

EINI julkaisee tänä vuonna ennätyksellisen määrän musiikkia läpi vuoden.

Eini vahva lavakarisma ja esiintymisen palo saa yleisön villiintymään . "Jokainen keikka ja jokainen ihminen keikallani on tärkeä, siksi annan kaikkeni lavalla", Eini toteaa.

Tämä on todellakin, EININ "Mun Vuosi".

 Liput: 42,50 €, sis. palvelumaksun.

Konsertissa ei ole väliaikaa.

Kulttuuritalo Korundi, Lapinkävijäntie 4, 96100 Rovaniemi