Opastukset ja työpajat kouluille ja päiväkodeille
Lapin alueen oppilaitoksille, koululais- ja päiväkotiryhmille museovierailu työpajoineen on ilmainen. Mikäli ryhmänne tarvitsee useamman oppaan, siitä peritään Korundin hinnaston mukainen maksu. Työpajojen sisältö liittyy esillä olevaan näyttelyyn, jonka läpi ryhmä johdatellaan ikäryhmälle soveltuvia opastusmenetelmiä käyttäen. Näyttelyä tutkaillessa on lupa ihmetellä, keskustella ja kertoa mielipiteensä. Taidepajassa luodaan lopuksi omia teoksia näyttelyn inspiroimina ja onnistumisen iloa korostaen.
Hämärän maa -työpajat
Hämärän maa -työpaja vie tutkimusmatkailijat uusien ja tuttujenkin lajien äärelle museoiden edeltäjien, kuriositeettikabinettien, hengessä. Vuoren uumenista hämärän tullen heränneet olennot johdattavat läpi tarinallisten näyttelysalien. Työpajassa piirretään yhdessä yllätyksellisiä ”outomuksia”.
Hämärän maa -näyttelyn Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta ovat kuratoineet Richard Borgström ja Rebecca Chentinell/ DACE – Dance Art Critical Ekology.
Huomioithan varausta tehdessäsi, että näyttelyssä liikutaan myös pimeissä tiloissa. Osa teoksista ja äänimaailmasta voi järkyttää herkimpiä.
Aika:
ma–pe 9–16 välisenä aikana
Kesto:
n. 1,5 h sisältäen tutustumisen näyttelyyn ja työpajatoiminnan
Kohderyhmä:
Työpaja soveltuu 4 ikävuodesta ylöspäin.
Ryhmän koko:
enintään 30 henkeä
Hinta:
Työpajat ovat maksuttomia Rovaniemen alueen kouluille ja päiväkodeille.
Varaukset suoraan museolehtorilta:
Tanja Tuovila p. 040 746 4233
Huom. Varauksia ei oteta s-postilla eikä tekstiviesteinä.
Ding Dong -työpajat
Humoristinen ja värikäs Ding Dong -näyttely johdattaa eriskummallisten teosten kautta sarjallisen taiteen maailmaan. Kierroksella hypätään sarjakuvakuplaan ja päästetään teokset ääneen. Teeman mukaisesti työpajassa työskennellään sarjakuvan ja sarjallisen taiteen äärellä.
Aika:
Järjestetään ma-pe 9.00-16:00.
Kesto:
n. 1,5 h sisältää tutustumisen näyttelyyn ja työpajatoiminnan.
Kohderyhmä:
Työpaja soveltuu 4 ikävuodesta ylöspäin.
Määrä:
max. 30 henkilöä.
Hinta:
Työpajat ovat maksuttomia Rovaniemen alueen kouluille ja päiväkodeille.
Varaukset suoraan museolehtorilta:
Tanja Tuovila p. 040 746 4233
Huom! Varauksia ei oteta s-postilla eikä tekstiviesteinä.
Ohjeet museokäyntiä varten
- Reput ja päällysvaatteet jätetään naulakkoon museokäynnin ajaksi.
- Vierailu aloitetaan aulasta.
- Opettajan tulee aina seurata ryhmän mukana ja huolehtia valvonnasta.
- Teoksiin ei saa koskea, sillä koskettaminen saattaa vahingoittaa teoksen pintaa myös pidemmän ajan saatossa, vaikkei jälkeä heti jäisikään.
- Museossa tulee liikkua rauhallisesti teosturvallisuus sekä muut kävijät huomioiden.
- Museossa saa nauraa, iloita, kysellä ja keskustella!