Me olemme Lapin kamariorkesteri

Lapin kamariorkesteri – Rovaniemen kaupunginorkesteri on Suomen ja koko EU-alueen pohjoisin ammattikamariorkesteri. Se on perustettu vuonna 1972. Orkesterissa on 19 vakituista muusikkoa. Orkesterin taiteellisena johtajana toimii kapellimestari John Storgårds ja orkesterin päävierailijana toimii pianisti, kapellimestari, säveltäjä Olli Mustonen.

Orkesterin koti on Rovaniemellä kulttuuritalo Korundissa ja alueorkesterina se esiintyy ympäri Lapin lääniä, mutta lisäksi myös Pohjoiskalotilla ja muualla Suomessa. Orkesteri on konsertoinut mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, Helsingin Juhlaviikoilla ja Korsholman musiikkijuhlilla. Ulkomailla orkesteri on vieraillut Itävallassa, Ruotsissa, Tanskassa, Skotlannissa, Saksassa, Venäjällä ja Algeriassa. Viimeisimmät ulkomaanmatkat ovat suuntautuneet Unkariin ja Kanadaan. Vuonna 2014 orkesteri konsertoi legendaarisilla Lontoon BBC Proms –festivaaleilla ensimmäisenä kamariorkesterina Suomesta.

Lapin kamariorkesteri on kiinni omassa ajassamme: orkesterin ohjelmistoon kuuluu keskeisesti oman aikamme musiikki, klassisen ”perusohjelmiston” ja eri aikakausien harvinaisten helmien ohella. Orkesteri on kantaesittänyt useiden merkittävien säveltäjien teoksia. Orkesterin huippuvierailijoita ovat olleet mm. Soile Isokoski, Håkan Hardenberger, Christian Tetzlaff, Nicholas Daniel, Nicholas Kraemer, Piers Adams, Colin Currie, Sabine Meyer, Benjamin Schmid, Kirill Gerstein ja Tuomas Katajala. Yhteistyökumppanina on ollut mm. BBC Phillharmonics –orkesteri.

Kamarikonserttielämysten tarjoamisen ohella orkesteri järjestää yleisölle avoimia kenraaliharjoituksia ja taiteilijatapaamisia orkesterin muusikoiden, vierailijoiden ja yleisön kesken. Orkesterille ovat tärkeitä myös kylä- ja koulukonsertit, musiikkituokiot yleisön keskellä ja kontaktit musiikinharrastajiin. Musiikkiin sitoutunut orkesteri taipuu upeiden klassisten teosten ohella myös vaikkapa jatsiin, tangoon ja maailmanmusiikkiin.

Orkesterin työ ja levytykset ovat saaneet tunnustuksia. Mm. Vagn Holmboen Kamarisinfoniat –levy sai loistavat arvostelut ympäri maailmaa ja oli Gramophone Award 2013 ehdokkaana. Kalevi Ahon Theremin- ja käyrätorvikonsertto -levy puolestaan sai vuonna 2015 arvostetun saksalaisen ECHO Klassik –palkinnon. Orkesterin tuorein levytys Hans Abrahamsensin teoksesta 'Schnee' oli sekä Gramophone Award 2022 finalisti että ICMA (International Classical Music Award) ehdokas. Levy palkittiin Vuoden klassisella Emmalla 2022. 

Juhlan aihetta on ollut myös muuten: Rovaniemen kaupunki perusti orkesteriin uuden kosketinsoittajan vakanssin, joka täytettiin 2023 alkaen. 

Taiteellinen johtaja

John Storgårds 

John Storgårds (s. 1963) on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja ulkomailla orkesterinjohtoa, sävellystä ja viulunsoittoa. Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina toimien konserttimestarina useissa orkestereissa. Näistä tehtävistä hän luontevasti siirtyi kapellimestariksi: vuosina 1992–96 hän johti Ylioppilaskunnan Soittajia, mikä oli hänen ensimmäinen vakituinen kapellimestarikiinnityksensä. Tätä seurasi yhä jatkuva kiinnitys Lapin kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi vuonna 1996.

 

Muusikot

Tutustu Lapin Kamariorkesterin muusikoihin.

JOHN STORGÅRDS

Taiteellinen johtaja

OLLI MUSTONEN

Päävierailija

ABEL PUUSTINEN

I viulu, I konserttimestari

IIDA MOJZER

I viulu, II konserttimestari

NINA RONKAINEN

I viulun äänenjohtaja

RENATA MOJZER

I viulun varaäänenjohtaja

HANNA PARVIAINEN

II viulun soolosoittaja

RIIKKA SILVONEN

II viulun äänenjohtaja

ULLA HAKOKÖNGÄS

II viulun varaäänenjohtaja

TARU LEHTO

Sooloaltisti 

JUSSI LAUNONEN

Alttoviulun äänenjohtaja

MELANIE WADD

Alttoviulun varaäänenjohtaja

LAURI ANGERVO

Soolosellisti

JUULI HOLMA

Sellon äänenjohtaja

HEIDI RAHKONEN

Kontrabasson äänenjohtaja

HELI HAAPALA

Huilun äänenjohtaja

SARA HAKASTE

Oboen äänenjohtaja

PEKKA NISKANEN

Klarinetin äänenjohtaja

ÁRON MOJZER

Fagotin äänenjohtaja

OLIVER DAVIS

Käyrätorven äänenjohtaja

ANNA LAAKSO

Kosketinsoittimien äänenjohtaja

Lapin kamariorkesterin kannatusyhdistys LAKKA

LAKKA on Lapin kamariorkesterin kannatusyhdistys. Yhdistys järjestää konserttien teosten esittelyjä ja jäseniltoja sekä tapaamisia orkesterin soittajien ja solistien kanssa. LAKKA tukee Lapin kamariorkesteria. Se pyrkii luomaan toimivan yhteyden yleisön ja orkesterin välille. Jäsenistöönsä se pitää yhteyttä jäsenkirjeillä. LAKKA on Sinua varten, jos haluat mukaan elävän taidemusiikin kuuntelijoiden verkostoon.

Yhteystiedot:

Sähköpostiosoite: kannatusyhdistyslakkary@gmail.com

LAKKA Facebookissa ja Instagramissa

Taloudenhoitaja Hannele Schoderus
kannatusyhdistyslakka@gmail.com

Puheenjohtaja Leena Tiitinen
p. 040 778 9405